Pelko siitä että kadottaa itsensä on minulle yksi suurimmista ja synkimmistä. Muiden miellyttäminen, joukkoon sulautuminen ja omien mielipiteiden kadottaminen ovat lopulta ongelmia, vaikka ensin ne tuntuvat ratkaisuilta. Kun piiloutuu toisten taakse on helpompi välttyä iskuilta, mutta suurin isku on se kun tajuaa ettei tunne itseään.
Tyttöjen lehdessä kerrottiin, että on tärkeää tehdä valintoja. Pitää miettiä, haluaako oikeasti kahvia vai teetä. Valinnoista voi kai lähteä rakentamaan itseään palikoista ja katsoa millaisen rakennelman saa aikaiseksi. Käy huonosti jos luopuu omista mielipiteistään ja lainaa vain palasia muiden maailmasta. Lopulta tuntuu kuin rakentaisi jo talon kattoa ja maalaisi seiniä, vaikka pohjapiirustuskin on vielä keskeneräinen.
Itsensä voi oppia löytämään vähitellen. Epävarmuus ja ulkopuolisuuden tunne vievät voimia, mutta on hienoa kun huomaa että kaikki eivät hylkääkään kun ensimmäisen kerran on erimieltä. Pelko siitä että ei kelpaa ei ehkä kokonaan koskaan katoa, mutta muihin ihmisiin on vaikea tutustua syvemmin, jos ei uskalla paljastaa itsestään kuin maalatun kuoren tai on vielä pahasti eksysissä itsensä kanssa.
Aika vaikee miettiä kaikesta että mitä ihan oikeasti haluaa. Kaikkeahan lainataan muilta eikä mikään oikeastaan ole ihan oma mielipide. Mutta ymmärrän kyllä mitä tarkoitat ja on mulla siitä kokemustakin. Pitää vaan uskaltaa :D
VastaaPoista