Perjantaisin lukitsen pyöräni kahdella lukolla. Ulkona on rauhallista. Koiranulkoiluttaja tallustaa lämpimässä kesäillasta, eikä pyörätiellä näytä liikkuvan muita. Pääni yläpuolelta kuulen kuitenkin humalaisen kikatuksen. Naurun, joka tuo mieleen makeat, vaivalla hankitut hedelmäviinit ja kaverin kaverin, jonka olohuoneen sotkimme. Siellä soi musiikki liian lujaa. Toinen lukko saa sormeni mustumaan öljystä, kun se ei suostu yhteistyöhön. Uusi numerolukko saa minut luottamaan siihen, että aamulla löydän pyöräni samasta paikasta. Jos joku veisi vanhan temppuilevan pyöräni, en tietäisin, että elämäni muuttuisi. Rahallisesti en menettäisi juuri mitään, mutta tuntuisi kuin toinen jalkani katkaistaisiin tai minut kahlittaisiin. Pidän siitä, että voin vaihtaa maisemaa aina kun haluan. Pidän siitä, että ohitan kävelijät. Pidän siitä, kun tuuli sekoittaa hiukset ja helle tuntuu vain miellyttävänä lämpönä, kun viiletän pyörälläni katuja pitkin. Jos siis päätät viedä perjantai-iltana pyöräni tämän harmaan kivitalon edestä, muista että viet myös vapauteni. Pakotat minut koskettamaan maata.
Pyöräilyssä on kyllä ihan se oma juttunsa. Multa varastettiin vuos takaperin pyörä, joskin löysin sen vähän matkan päästä ketjut irrotettuina ja nurin päin. Kerrassaan järkevää porukkaa ollut liikkeellä..
VastaaPoistaNyt en ole pitkään aikaan pyöräillyt, kun ostin auton, mutta pitäisi varmaan hakea fillari varastosta ja lähteä lenkille!
Tykkään tästä sun erilaisesta kirjotustyylistä! :> mielenkiintoinen blogi. Itsekin olen aina rakastanut pyöräilyä. Sain juuri viime keväänä uuden ihanan Tunturin, jolla kelpaa polkea.
VastaaPoista